Hävettääkö epäonnistuminen?

Ahdistaa. Tulevaisuus pelottaa. Tuleeko konkurssi?

Viimeinen vuosi on ollut kylmää kyytiä monelle yrittäjälle. Toisilla taas korona on vaikuttanut hyvin vähän liiketoimintaan, ja jotkut ovat jopa hyötyneet koronasta. Tosiasia on kuitenkin, että tiedossa on paljon huolta ja surua.

Korona on kova kurimus yhteiskunnalle ja erityisesti yrittäjälle. Moni tulee menettämään elämäntyönsä ja työpaikkansa. Vaikka tukia on ollut jonkin verran saatavilla, osa kokee niiden jaetun epäreilulla tavalla ja tukea liian pienenä. Osa yrittäjistä on jäänyt kaiken tuen ulkopuolelle. On tosiasia kuitenkin, että aivan varmasti osa yrityksistä tulee menemään nurin ja osan on vain pakko lopettaa toimintansa. Normaalinakin aikana perustetuista yrityksistä puolet on joutunut lopettamaan toimintansa ensimmäisen viiden vuoden aikana. Osa loppuu konkurssiin ja osa lopettaa ennen konkurssia.

Yksi asia, jota tässä suomalaisessa yhteiskunnassa en tajua, että niin isolta luvulta kuin 50 prosenttia ummistetaan silmät. Sanon usein, että yrittäjäksi ryhtyvän pitää olla erittäin varakas tai hullu. Huoleni tästä hulluudesta kannattaa käsittää oikein. Meitä hulluja tarvitaan, ilman meitä ei tämäkään maa pyöri. Tällä hulluudella kustannamme hyvinvointiyhteiskunnan, jossa kaikki lapset pääsevät kouluun ja esimerkiksi yliopistotutkinto on mahdollista opiskella ilman vanhempien mittavia uhrauksia lastensa eteen.

Jos tosiasia on, että puolet epäonnistuu yrittämisessään tavalla tai toisella, niin mitä tälle voisi tehdä vai pitääkö tehdä ylipäätään mitään? Minä en näe järkeä loputtomiin tukea yrityksiä, joilla ei ole oikeasti menestymisen edellytyksiä pois lukien huoltovarmuus yms. tekijät. Silti meistä kukaan ei tiedä onko väliaikainen vaikeus vain pieni mäki ennen suurta menestystä. Etukäteen tuomituista yrityksistä voi tulla menestyksiä, mutta se ”varma menestyjä” voikin epäonnistua. Kyse ei ole automaattisesti alasta, yrittäjästä, suhdanteista tai osaamisesta. Yllättävän usein kyse voi olla myös sattumasta. Kuka oikeasti osasi ennakoida vaikkapa koronan?

Vuonna 2008 meni johtamani yritys konkurssiin, mutta niin meni silloin myös siihen mennessä Suomen vanhin yritys Frenckelin kirjanpainokin. Meillä oli vain joitakin vuosia ikää, mutta kirjapaino oli perustettu jo vuonna 1642. Aivan varmasti tuota kirjapainoa voitiin jossain vaiheessa pitää menestyvänä yrityksenä. Eli vaikka joskus pärjää, se ei ole mitenkään automaattista tulevaisuudessa. Jos pidät epäonnistuneita yrittäjiä luusereina, voit joskus kaikesta menestyksestä huolimatta olla epäonnistuja joskus vielä itsekin. Meidän suurin virheemme oli, että emme osanneet ennakoida finanssikriisiä ja sen vaikutusta asiakaskuntaamme. Mikään ei tässä maailmassa ole niin varmaa kuin epävarmuus.

Meitä kannustetaan nykymaailmassa yrittäjiksi. Minun lapsuudessani yrittäjistä puhuttiin riistäjinä (70-luvulla), mutta tämä puhe on muuttunut onneksi kovin toisenlaiseksi. Nykyään pitää jopa palkkatyössä toimia yrittäjämäisesti ja suuntaus on ollut se, että yrittäjyyteen kannustetaan. On paljon palveluita ja kursseja, joissa neuvotaan miten voi aloittaa yritystoiminnan. Luen aina silloin tällöin yrittäjäryhmissä, että halutaan muuttaa sana yrittäjä mahdollistajaksi, onnistujaksi tai muuksi sellaiseksi. Itse väitän, että tämä on pään pistämistä pensaaseen. On ja tulee aina olemaan tosiasia, ettei kaikista ole yrittäjiksi ja toisaalta kaikki yritykset eivät menesty. Silti se ei ole häpeä, että aloitti yrittämisen ja epäonnistui. On hienoa vastuunottoa, että haluaa työllistää itsensä ja jopa muita. Vaikka epäonnistuneella yrityksellä jäisi veroja lopettamisen yhteydessä maksamatta, on yritys yleensä kuitenkin aiemmin maksanut arvonlisäveroja ja mahdollisesti palkoistakin veroja. Ilman yrittämistä nekin verot olisi jääneet syntymättä.

Hävettävää on ainoastaan se, miten epäonnistunutta yrittäjää Suomessa kohdellaan. Epäonnistuneellä yrittäjällä on olematon sosiaaliturva. Saadakseen lain takaamia tukia, hänen tulee todistaa välillä ihan absurdejakin asioita ja kirjoittaa selvityksiä. Kuka jaksaa väsyneenä ja masentuneena edes sitä rumbaa suorittaa, jos on menettänyt työnsä ja mahdollisesti omaisuutensakin? Usein myös terveys on mennyt.

Päästäkseen uudelleen takaisin ”yhteiskuntakelpoiseksi” epäonnistuneella yrittäjällä on pitkä ja usein toivoton tie. Moni kuvittelee esimerkiksi osakeyhtiömuodon suojaavan yrittäjää, mutta käytännössä lainoja harvoin saa ilman yrittäjän henkilökohtaista takausta ja omaisuuden kiinnittämistä. Yrittäjien oma lainansaantikin on voinut hankaloitua yrityksen takia. Käytännössä lainat tulevat yrittäjän maksettavaksi, mutta työ ja elinkeino on kadonnut. Kun sitten vielä tähän lisätään se, ettei epäonnistunut yrittäjä ole työmarkkinoilla se kovin sana, on olo varmasti toivoton. Velkasaneeraukseenkin usein vaaditaan työpaikka tai erittäin pitkä työttömyysaika. Mitenköhän se edistää asioita, että yrittäjä pistetään kököttämään toimettomana kotona? Kuulemme toki tarinoita, kuinka joku nopsaan työllistyi ja tiedän minäkin tässä onnistuneita henkilöitä.

Jos yrittäjä haluaa yrittää uudelleen, on edessä vuoren kokoisia haasteita. Sarjayrittäjäksi pääsee usein sellainen, joka on onnistunut hankkimaan yrityksiinsä muiden kuin omaa rahaansa eikä ole joutunut vaarantamaan henkilökohtaista talouttaan. Tai sitten hän on riittävän varakas jatkaakseen yrittämistä toisella tavoin. Eräs ikävimmistä seikoista on se, että konkurssin kokeneen ja taloutensa pilanneen henkilön osallistuminen hallitustyöskentelyyn vaikkapa ihan vaan varahenkilönä, vie jossain tapauksissa kasvavan ja plussaa tekevän yrityksen luottoluokituksissa roskaluokkaan. Muita mutkia matkalla on se, ettei edes pankkitiliä tai nettiliittymää automaattisesti saa. Lainasta voi vain haaveilla eli uuden yrityksen kasvu vaatii aikamoista osaamista, onnistumista ja kassaan tulevan rahan sijoittamista yritykseen. Kaikilla ei vain yksinkertaisesti ole tähän varaa, koska jollain pitää myös itse elää.

Parhaansa tehneen yrittäjän ei tarvitse hävetä, hän yritti. Jos haluja ja kykyjä yrittämiseen löytyy, suomalaisen yhteiskunnan tulisi auttaa eikä lytistää. Jos edes jokin osa niistä varoista, joilla yritetään innostaa ihmisiä yrittämään, laitettaisiin yritysten saattohoitamiseen asiallisesti, olisi tässä maassa monta murhetta vähemmän. Olisi enemmän myös niitä vaikeuksissa karaistuneita yrittäjiä, jotka usein seuraavan yrityksen perustaessaan onnistuvat. Jo ihan tutkimustenkin valossa konkurssin tehneen yrittäjän seuraava yritys on todennäköisemmin menestyvä.

Toivon, että päättäjämme tekevät hyviä päätöksiä ja pistävät paukkuja tämän koronakurimuksen jälkihoitoon riittävästi varoja. Mikään ei olisi niin tärkeää, kun hyvien asiantuntijoiden neuvot ja ammattilaisilta saatu henkinen tuki kriisin tullessa. Kriisistä selviytyminen auttaa vahvemmaksi myös tulevissa kriiseissä. Haluttiin tai ei, niitä vielä tulee.

Toki myös me yrittäjät voimme olla toistemme tukena. Jos et muuten osaa auttaa, niin kuuntele. Sekin on tärkeää. Sain kimmokkeen tämän bloggauksen tekemiseen siitä, että toimittajien mukaan vain harva yrittäjä suostuu keskustelemaan epäonnistumisista. Olen aikoinaan ollut tv:ssä keskustelemassa konkurssista ja joitakin lehtijuttujakin on kirjoitettu aiheesta. Minäkin mielelläni keskityn nykyiseen elämääni, mutta koen, että minulla on yksinkertaisesti velvollisuus kertoa epäkohdista yrittäjämaailmassa. Niin karmivaa kuin se onkin, voin kertoa, että elämäni on tällä hetkellä paljon parempaa kuin ennen vuotta 2008. Vaikeuksista voi selvitä.

Aurinko sun elämääsi yrittäjä!

Sari Rauvanto-Eriksson

PS. Toivon, että sinä et joudu kokemaan sitä mitä minä koin. Siitä voit lukea esimerkiksi kirjastani Leikitäänkö kauppaa? Sitä on käsittääkseni vielä hetken aikaa myynnissä, mutta se poistuu aivan pian pois kirjakauppamyynnistä. Jonkin verran sitä löytyy kirjastoistakin ja taitaa minulla on jokunen kappale varastossakin. Kirja on vanha ja ajattelen monista asioista jo eri tavoin, kun tuota kirjoittaessani konkurssin jälkeen. Kirja on kirjoitettu pikaisesti viikossa vuonna 2009 lapseni koulupäivien aikana. Silti moni vaikeuksissa taistellut yrittäjä on saanut siitä vertaistukea.