Ulkona sataa vettä ja putiikkikauppiaan mieli on matala. Asiakkaat loistavat poissaoloaan eikä putiikissa ole mitään tehtävää, kaikki on järjestetty eikä kauppiaalla ole muuta tekemistä kuin surffata netissä. Kyllä niillä verkkokauppiailla on helppoa, kun hiljaisena hetkenä voivat mennä tekemään jotain ihan muuta. Nytkin olisi mukava olla vaikka uimahallin höyrysaunassa, kauppias ajattelee. Putiikkikauppias voi myös ajatella, että verkon kautta tilauksia tulee helpommin, kun asiakkaat voivat ostaa omalta kotisohvalta käsin.
Verkkokauppias ärsyyntyy, kun mainostamiseen uhratusta rahasta huolimatta verkkokaupasta ei tule tilauksia. Millä ihmeellä saisi näkyvyyttä? Kyllä olisi paljon helpompaa, kun pääsisi vaikuttamaan asiakkaiden ostoihin, kun näkisi heitä. Pitäisikö perustaa putiikki?
Kaupanteko ei aina ole helppoa, etenkään nykymaailmassa. Sekä kivijalkakauppias, että verkkokauppias kilpailevat isojen markettien ja kauppaketjujen kanssa. Merkittäväksi on noussut myös globaali kilpailu. Etenkin verkkokauppa on tuonut uudenlaista kilpailua. Ulkomaisilla verkkokaupoilla on usein koostaan johtuen mahdollisuus myydä tuotteita halvemmalla kuin suomalaisen kauppiaan ja heillä on usein isot valikoimat. Isommilla määrillä myös heidän toimituskulunsa voivat olla kovin pienet verrattuna kauppiaisiin, jotka ovat esimerkiksi Postin hinnoitteluista riippuvaisia. Eikä se tavara putiikkikauppiaallekaan ilmaiseksi tule. Toimituskulut voivat olla joskus merkittävät ja ne on laitettava tuotteen hintaan. Myös verkkokauppiaan on ensin saatava tuotteet, voidakseen toimittaa niitä eteenpäin. Toki on olemassa verkkokauppoja, jotka myyvät muiden varastoa, mutta en tässä kirjoituksessani käsittele niitä.
Kun myynti ei suju, kuten kauppias toivoisi, miettii kauppias muita myyntitapoja. Usein sitä kuvittelee sen toisen myyntitavan olevan jotenkin helpompaa. Verkkokauppias voi kuvitella, että asiakkaat kävelevät myymälään ihan itsestään ja myymäläkauppias kuvittelee verkkokaupan olevan paljon helpompaa kuin se onkaan.
Itse olen ollut myymäläkauppias ja myynyt myös verkossa. Kummassakin on omat haasteensa, mutta myös hyvät puolensa. Joskus voi olla myös erityisen fiksua yhdistää nämä asiat. Sitä ennen on kuitenkin oikeasti ymmärrettävä mitä verkkokauppa tai kivijalka vaatii. Meillä ihmisillä on tapana kuvitella asiat, joita emme itse tee, paljon helpommiksi kuin ne ovatkaan. Mutta kun ymmärtää haasteet, on paljon helpompi miettiä etukäteen miten ne haasteet hanskaa.
Haluan auttaa sinua ymmärtämään näitä haasteita ja vastaamaan niihin.
